6 kg – Suomen painavin kirjallisuuspalkinto
Tiiliskivi on Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema ry:n vuosittain jakama kirjallisuuspalkinto. Palkinnon ideana on nostaa esiin laadukkaita kotimaisia kaunokirjallisia teoksia, jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota mediassa. Kiertopalkintona oleva tiiliskivi on peräisin Finlaysonin seinästä ja symboloi palkitun kirjan painavaa tekstiä samalla kun punatiili kuvaa palkinnon tamperelaista alkuperää.
Tiiliskivi-ehdokkaiden valintaprosessissa on pyritty ottamaan mahdollisimman kattavasti huomioon monenkokoiset kustantamot ja eri kaunokirjallisuuden lajit romaaneista sarjakuviin ja esseistä runoihin. Tiiliskiven historia ulottuu vuoteen 2001, mistä lähtien Finlaysonin tehtaan seinästä peräisin oleva järkäle on kiertänyt tämän jälkeen kirjailijalta toiselle. Tiiliskivi-palkinnon ovat voittaneet mm. Marko Annala, Heikki Salo, Katja Kettu ja Riikka Pelo, ja ehdokkaina ovat olleet esimerkiksi Sofi Oksanen ja Emma Puikkonen.